Apua saa kun sitä pyytää?

Voihan helkkarinmoinen heikotus! 

En arvannut nielurisaleikkaukseen mennessä, että kivun sijaan isoin ongelma olisikin heikotus!

Toki tämä kaikki on seurausta tuosta kivusta: En ole pystynyt syömään kipeän nielun vuoksi niin paljon tai niin ravinteikkaasti kuin normaalisti söisin. Etenkään kun alkuviikosta ei lääkitys tuntunut enää toimivan.

Nestettä on mennyt nyt päivässä pari litraa, sosemaista, jogurttimaista syömistä ehkä 5dl päivässä. Ja tämä liian vähäinen ravinto alkaa näin reilun viikon jälkeen näkymään, vaikuttamaan... Vatsani on montulla, kiloja lähtenyt vain pari, mutta vaakalukema 53,4kg jo itsessään järkyttää mieltä... En jaksa tehdä mitään. Päätä särkee. Mahaan ja suolistoon koskee. Oksettaa. 

Itkettää.

Mutta huomasin sen että kunnon itku, se helpottaa oloa. Ja siinä itkussa velloessa tulee jossain vaiheessa olo, ainakin itselleni, että voisinko jo jumankauta lopettaa... Ylitän sen kynnyksen, että oma toiminta alkaa ärsyttää. Ja kun oma toiminta alkaa ärsyttää, alkaa mieli haikailla muutoksen perään. 

Jos en voi auttaa itse itseäni - kuka voisi auttaa minua?

Sain apua ja kannustusta lääkäriltä. Syö enemmän, useammin, vaikka vain ruokalusikallinen kerralla. Siitä se olo pikkuhiljaa kohenee kyllä. Lääkäri myös loi lohtua, että suunta on oikea, kipu kyllä pian hellittää. Kuullostaa normaalille.

Kyllähän minä sen tiesin, että syödä pitäisi, mutta tässä kivussa ja ällötyksessä, just joo!

Tarvitsin kuitenkin jonkun ulkopuolisen herättämään, ravistelemaan minua. Minun täytyi kuulla nuo sanat.

Kun on väsynyt, voi huonosti, vastoinkäymisten kestäminen vaikeutuu. Kun puolestaan voi hyvin, on helpompi olla lempeä ja luottavainen. Niin itseä kuin muita kohtaan.

Ravinnolla on todella suuri merkitys hyvinvoinnin, oman henkisen ja fyysisen jaksamisen kannalta. Sen sain jälleen kerran havaita, tuntea, kokea fyysisesti. Ja nyt näin kantapään kautta. Keho ja mieli reagoi siihen mitä syömme. Tai emme syö. Todellakin!

Mutta nyt tosiaan taistelutahtoni jälleen heräsi tuon parin päivän notkahduksen ja lannistuksen myötä! Syön vaikka väkisin, vaikka oksettaa, vaikka sattuu. Tämä todellakin on vain väliaikaista! Perkele!

Yritän selvitä usein yksin, itse, apua pyytämättä, omien huolieni ja vaivojeni kanssa. Toivoen, että joku huomaisi sisäisen huutoni. Tarjoaisi apua.

Tässäkin asiassa saan katsoa peiliin: Miksi en vaan reilusti pyydä apua? Että nyt en jaksa, pysty, kykene, tiedä.Turha olettaa muiden osaavan tulkita valitusta, kiukuttelua avunpyyntönä. Miksen vain ystävällisesti pyytäisi apua?

Hyvä, että nyt pyysin reilusti apua. 

Sitä sain.

Kiukutteluaan pahoitellen,

Niina :)

Ps. Onko Sinun helppo pyytää apua?

Nyt vedän välipalaksi tämän - vaikka väkisin!

Kipuilua

Olen toipumassa parasta aikaa nielurisaleikkauksesta. Nyt on mennyt viisi päivää tuosta operaatiosta.

Luin aiheesta ennakkoon ja kuulin paljon kivuliaita tarinoita leikkauksen kokeneilta. Kipeimmiksi päiviksi on mainittu 2-3 päivää leikkauksesta sekä sitten päivät  noin viikon kuluttua leikkauksesta, jolloin peitteet nielusta irtoaa. 

Tähän asti olen selvinnyt erittäin hyvän kipulääkityksen ja kylmähoidon ansiosta. Sekä kiitos tietenkin hyvien hoitajieni täällä kotona, jotka kiikuttavat jääpaloja kipeään suuhuni. 

Pelotteluista johtuen olen ehkä odottanut koko ajan pahempaa kipua... Luulin, että olisin kipeämpi.

Kipuasteikollani selkäkipu on pahin, toisena luomusynnytykset... Tämä nielurisojen leikkauksen jälkeinen kipu asettuu tämän hetkisten kokemusteni mukaan kolmanneksi. Tuntuu kuin nyt olisi "vain" helkkarinmoinen kurkkukipu, mikä säteilee korviin ja leukaperiin. Nieleminen vaikeaa, syöminen vaikeaa, juominen vaikeaa.

Asennoitumistani tähän kipuun helpottaa se, että tämän kärvistelyn myötä krooninen nielutulehdukseni on historiaa. Jo nyt on selkeästi helpompi myös hengittää, kun risat ovat poissa. Tämä vaikuttaa elämälaatunikin positiivisella tavalla - tulevaisuudessa ei olisi jatkuvaa kipua, ärsytystä nielussa.

Tästä seuraa toisin sanoen paljon hyvää. Sen voimalla jaksan. Saan voimaa ajatuksesta, että tämä kipu on ohimenevää. Väliaikaista.

Näinhän se elämässä muutenkin. Suruja tulee, suruja menee. Haasteita, huolia, murheita. Vastapainona iloja, onnea, onnistumisia.

Keskityn voittamaan eteeni tulevat haasteet. Keskityn ajatukseen hyvästä tulevasta. Keskityn edistämään tervehtymistäni. Keskityn asioihin joihin voin itse vaikuttaa. 

Ajatuksen voimalla kipua vastaan taistellen,

Niina :)

Ps. Mitkä ovat Sinun henkiset keinosi taistelussa kipua vastaan?

Tehokas lääkitys ja taisteluasenne - heihei nielurisat!

Niina testaa: Mindfulness ja rusinan ääni

Päätin aloittaa tekemään blogiini juttusarjaa erilaisista harrastuksista ja hyvinvointia lisäävistä asioista, joita olen testaillut!

Ensimmäinen tutkailun ja bloggauksen kohteeni näissä merkeissä on Mindfulness.

Menetelmä sinällään on minulle jo entuudestaan tuttu, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa täysin, vain ja ainostaan tähän teemaan liittyvällä kurssilla.

Mutta mitä ihmettä on mindfulness - hyväksyvä tietoinen läsnäolo?

"Mindfulnessissa on kyse mielemme, ajatustemme sekä tunteidemme rauhoittamisesta erilaisin yksinkertaisin harjoituksin. Opimme harjoitteiden myötä hyväksymään ajatuksemme ja tunteemme sekä olemaan enemmän tietoisesti läsnä elämässämme. Mitä hyötyä tästä sitten on?

Ajatukset ja tunteethan eivät sinällään ole meille haitallisia. Ne ovat luonnollinen osa meitä, mieltämme. Jotkut niistä ovat hyvinkin tarpeellisia toimintamme kannalta. Päässämme liikkuu kuitenkin päivittäin tuhansia ajatuksia sekä tuntemuksia, joista kaikki eivät ole aina meille niinkään välttämättömiä.

Mielemme harhailee siellä täällä, mietimme menneitä tai suunnittelemme tulevaa. Ajatusten virta vie helposti mennessään ja ohjailee toimintaamme. Ajatusten sekä tunteiden liiallinen määrä saattaa alkaa ahdistaa ja saada aikaan stressiä tai uupumusta. Saatamme myös olla juuttuneita joihinkin ajatuksiin tai tunnetiloihin.

Mindfullnessin harjoittamisen myötä mielemme selkenee, kehomme rentoutuu sekä terveytemme ja hyvinvointimme paranee. Opimme hallitsemaan stressiä paremmin sekä helpottamaan mahdollista ahdistusta. Harjoitukset parantavat myös keskittymiskykyä sekä kehittävät sosiaalisia taitoja. Opimme myös hyväksymään itsemme sellaisina kuin olemme, ilman arvostelua tai tuomitsemista." 
- Ceesto -

Kurssi pidettiin viime viikon lauantaina Mikkelissä klo 13-18 Yogasoulin ihanassa (!!!) joogasalissa. Kurssin järjestäjänä toimi Ceesto ja Veli-Pekka Mälkiäinen, Mindfulness MBSR ohjaaja.

Hakeuduin kurssille, sillä minulle, tekevälle ja menevälle tyypille, läsnäolo on välillä kovin vaikeaa. Halusin hankkia itselleni ruuhkavuosien keskelle lisää työkaluja, vinkkejä ja tietoa hyvinvoinnin edistämisestä mindfulnessin avulla - ikuinen opiskelija ja utelias luonne kun olen.

Tunnelma kurssilla oli rauhallinen, salliva. Harjoitteet olivat monipuolisia ja niistä pystyi hyvin löytämään ne itselleen sopivimmat tavat harjoittaa läsnäoloa. Turhaa löpinää ja teoriatulvaa ei ohjelmassa ollut, vaan enemmän tuota käytännöllistä harjoittelua. Hyvä niin.

Millaisia vinkkejä ja muistutuksia sitten sainkaan tältä kurssilta?
1. Ota itsellesi säännöllisesti omaa aikaa. Aikaa kuullostella itseä, omia ajatuksia ja tuntemuksia.
2. Seisahdu edes välillä! Yleensä touhuan koko ajan tai vähintäänkin päässäni on miljoona projektia meneillään saman aikaisesti, joten mindfulness - harjoitteet ovat hyvä keino mielen rauhoittamiseen, olennaisen huomioimiseen ja elämän selkeyttämiseen.
3. Kokeile rohkeasti ja löydä itsellesi sopivin tapa toimia. Minulle, nopeatempoiselle, hivenen kärsimättömälle ja liikkuvalle luonteelle sopivat parhaiten sellaiset harjoitteet, joissa on liike mukana.
4. Ole läsnä vuorovaikutustilanteissa! Kuuntele! Anna huomiosi.
5. Käytä kaikkia aistejasi. Kiireessä ja touhottaessa jää paljon kaikkea hienoa huomiotta.
6. Syödä voi myös hitaasti, keskittyen. Nauti. Maista. Haista. Löydät näin uusia elämyksiä myös niinkin arkisesta asiasta kuin syömisestä.

Pakko tähän väliin muuten mainita, etten esimerkiksi ennen tätä kurssia tiennyt, että rusinallakin on ääni!!! Maukas ääni onkin!

Lyhyesti: Ruokaharjoituksessa ruokaa (esimerkiksi rusinaa) tunnustellaan, tutkitaan, haistellaan, kuunnellaan - ennen kuin se laitetaan suuhun - ja ruoan ollessa suussa keskitytään makuun, tuntemuksiin, jokaiseen puraisuun sekä nielaisuun. Ollaan toisin sanoen kuin pikkulapsi uuden asian äärellä.

Rusinaharjoitus on toimiva myös lasten kanssa. Heti sitä testasinkin heidän kanssaan, kun kotiin pääsin - ja tätä tulen käyttämään taatusti jatkossakin, sillä meidän kolmikko ei ihan sieltä rauhallisimmasta päästä ole...... Oli hienoa huomata kuinka lapset rauhottuivat välittömästi asian ääreen. Kuten yksi kurssikavereistakin sanoi: Ihmeellistä, kuinka yksi noin pieni asia (kuten rusina) voi saada täyden huomion viideksi minuutiksi!

Suosittelen lämpimästi kaikille tutustumista mindfulness -menetelmään. Se todella ansaitsee paikkansa tässä kiireisessä ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. 

Ei unohdeta nauttia hetkestä, elämästä, eihän!?

Niina :)

Ps. Millaisia kokemuksia sinulla on mindfulnessista?

Yogasoulin joogasalissa on ihanat puitteet rentoutumiselle.

Nyt on hyvä!

Tämän viikon aikana olen hykerrellyt tyytyväisyyttä. Nyt on hyvä elämänvaihe: minulla on rakkaat, perhe ympärillä, perussairaus aisoissa, mielenkiintoisia työkeikkoja kalenteri pullollaan, tulevaisuus näyttää valoisalle, suunnitelmat toteutumiskelpoisille...

Kel´ onni on, se onnen kätkeköön? 
EI! Minä en halua peitellä iloani ja onneani. Onko se muilta pois, jos ääneen kerron olevani iloinen elämästäni ja onnellinen, kiitollinen perheestäni ja työstäni?

Tuntuu hyvälle, VAIKKA useampi tavara esimerkiksi on hajonnut viikon sisään, eikä ihan kaikki ole mennyt sujuvasti... Minä kestän. Maailmani ei pienestä kaadu. Olen pyrkinyt  ajattelemaan positiivisesti: Sirpaleet tietää onnea jne. Ja että tätähän se elämä on: välillä hommat rullaa sujuvasti, välillä taas takkuaa.

Esimerkiksi vuosi sitten oli tilanne huomattavasti synkempi. Koko viime vuosi oli suhteellisen haastava. Kriisin ja haasteellisten aikojen keskellä möyriessä tuntuu usein kaukaiselta ajatukselta, että vielä kaikki on toisin, paremmin. Räpiköiminen vie kaikki voimat. Vastoinkäymiset vievät kaikki voimat. Kaikki tuntuu kasaantuvan omaan niskaan, jolloin omia voimavarojaan alkaa kyseenalaistaa. Haasteelliset ajat saavat arvostamaan niitä hyviä hetkiä.

Mutta, tosiaan... tuonkin haasteellisen elämänvaiheeni aika on kullannut. Onneksi. 

Selvisin. Voittajana. Vahvempana. Viisaampana. Otin opiksi.

Opin esimerkiksi kuuntelemaan itseäni ja tarpeitani paremmin sekä arvostamaan enemmän terveyttä, itseäni ja lähimpiäni. Tiedostin, mikä minulle tärkeää ja mihin aikaani haluan käyttää.

Kun tunnen itseni, tapani toimia ja suhtautua erilaisiin asioihin, on elämä jokseenkin keveämpää. Tiedostan rajani ja voimavarani. Ja ennen kaikkea tulen toimeen itseni kanssa! 

Itsensä johtamisen taidostaan ylpeä,

Niina :)

Ps. Millaisia vahvuuksia hyödyntämällä Sinä olet päässyt haasteellisten aikojen yli?

 Hyviä fiiliksiä tulevaan ladaten... :)

Arjen palapeliä

Yksi kausi elämässä on pian lopuillaan: äitiysloma nro 3. Yhden kauden loppu, on toisen alku. Tulevaisuus näyttää onneksi valoisalle ja tuntuu hyvälle.

Äitiysloman päätteeksi pidän ensin kesäloman ja siihen perään jatkan hoitovapaan merkeissä - kuten edellisessä postauksessa jo mainitsinkin. 

Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että keikkaduunailen koulutus-valmennustöitä tehden ja opiskelen (kyllä, näin pääsi taas käymään, ikuinen opiskelija kun olen) kotiäiteilyn ohessa - muutoin ei meillä hoitovapaaseen "olisi varaa". Mies tekee vuorotyötä, joten hänen vapaapäivinään ahkeroin sitten enemmän tai vähemmän. Problem solved.

Lapset, kaikki kolme, jatkavat kotihoidossa. Säästämme näin hoitokuluissa. Välissä vähän virikettä isommille, harrastuksia: futista, tanssia, kerhoilua. Ja minulle vähän joogaa, uintia kenties. Miehellä tähän päälle omat opinnot ja harrastuksensa.

Palapeliä. Sitähän tämä arki on. Olemme  nyt yksissätuumin miehen kanssa koonneet syksyn 2014 ja vuoden 2015 palapelimme, jotta arjen tasapaino pysyisi yllä. Ja ennen kaikkea, jotta kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä! 

Avoin keskustelu. 

Toisen tarpeiden kuuntelu. 

Yhteiset päätökset perheen parhaaksi. 

Toimintasuunnitelma on nyt virallisesti tehty. Hyvä tästä tulee. Päätetty. Piste. 

Arjen ja elämän sujuvuuteen luottaen,

Niina :)

Ps. Oletko Sinä löytänyt omaan arkeesi tasapainon?

Arki. Kuin palapeli.

Priorisoinnin taito

KÄÄK! Edellinen bloggaukseni on ollut 5kk sitten! Pahoittelen pitkäksi venynyttä taukoa! Lupaan kunnostautua nyt.

Sitten kootut selitykset, seli-seli:

1. Aika kiitää! 

Kyllä. Kotiäiteily kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa pitää kädet täynnä touhua. Etenkin pientä vauvaa hoitaessa aika tuntuu kiitävän: missä se on se sylivauvani?! Nyt hän on jo 8-kuinen utelias iki-liikkuja, jonka oivalluksia, uuden oppimista ja iloa olemme saaneet päivittäin seurata! Isommatkin näyttävät uusia piirteitä persoonastaan päivittäin. Mikä rikkaus saada olla äiti!

2. Kuinka muuttua rahaksi?!

Keväällä jo päätimme, että jään henkilöstökonsultin työstäni hoitovapaalle äitiysvapaiden perään. Tiedossa oli, että talous joutuisi koville hoitovapaan myötä... Eli ei muuta kuin miettimään, mistä sitä lisätienestiä taikoisi. Jos jotain haluaa, keksii keinot...

Lopputulos: "synnytin" neljännen lapseni, Divitan. Eli toisin sanoen teen valmennus-koulutus -keikkaa miehen työvuorojen lomassa niin että lapset voivat kuitenkin olla kotihoidossa. Tätä siis haudoin, makustelin, muovailin läpi kevään ja kesän! 

3. Mikä on oleellista juuri nyt?

Niin. Valintoja, valintoja. Mihin aikaani käytän? Bloggaus on jäänyt (valitettavasti) muiden akuutimpien asioiden alle. Ei sillä, paljon muuta hyvää olen saanut tässä tauon aikana aikaan. Kaikelle on aikansa. Nyt taas aika bloggailun! :)

4. Huoleton kesä

Meinasin stressata bloggaamattomuutta. Meinasin. Huom. Sitten päätin kuitenkin keskittyä niihin iloisiin asioihin stressitekijöiden sijaan. Niihin asioihin, joita koin tarvitsevani eniten. Keskityinkin niin hyvin näköjään, että 5kk mennä hurahti! Hyvässä seurassa, miellyttävissä puuhissa ajantaju katoaa. Näin kävi.

5. Ideatulva

Muistikirjani on saanut sivu tolkulla täytettä! Työvirityksiä, opiskeluasiaa, sisustussuunnitelmaa, visioita, haaveita, unelmia... Ideoita pukkaa joka suunnalta, joten joku tolkku niihinkin saatava!

Oma aikani kuluukin hyvin usein erilaisia muistiinpanoja tehden. Pieni oma maailmani! 

Eli mitä tässä välissä tapahtui? Elämää, ei sen vähempää. Arkea, mikä pähkäilyttää välillä enemmän, välillä vähemmän. Päivääkään en vaihtaisi pois. Olen tyytyväinen näin.

Arjestaan iloinen

Niina :)

Ps. Millaisten asioiden parissa Sinulta katoaa ajantaju?

Perheen pienin keskittyneenä nautiskelemaan kesäpäivästä <3

Ctrl+Alt+Del

Puuuh! En muista milloin olisi viimeksi ollut näin paljon vauhtia ja vipinää omassa päänupissa. Se tunne, kun ei saa otetta oikein mistään... Ahdistus. Ajatustulva. Informaatioähky. Täytyy. Saada. Buutattua. Aivot. 

Kuinka rauhoittaa oma mieli? 

Hetken pähkäiltyäni testasin seuraavaa:

1. Hengitä. Hengitä. Hengitä. Neljällä sisään, kuudella ulos. Keskity vain ja ainoastaan omaan hengitykseen ja sen rytmiin.

- Pölinä päässä hellitti edes hieman, samalla kun hengitysrytmini rauhoittui ja sykkeeni hidastui. Toistoja tosin vaati useamman, kun ajatukset karkaili millon mihinkin.

2. Kynä käteen. Listaa ajatustulva, teemat, jotka mieltä painaa.

- Oho. Jopas tuli pitkä lista asiaa...

3. Tarkenna listaa. Mitä teemat pitävät sisällään? Mikä on ongelma? 

- Hmm. Äkkiseltään mietin paljon kaikkea turhaa... Olemattomia ongelmia. Kärpäsestä on tullut härkänen, monen teeman suhteen! :D 

4. Mihin asioihin voin vaikuttaa nyt? Mikä on elämässäni ajankohtaista? Mitkä asiat ovat mennyttä tai kauempana tulevaisuudessa?

- Lista lyheni reilusti. Wau! Menneelle en voi enää mitään - unohda ne. En myöskään voi tietää mitä minkäkin asian suhteen tulee tapahtumaan joskus tulevaisuudessa. Tämänhetkisillä toiminnoilla on merkitystä. 

5. Priorisoi. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Mikä on tärkeintä listallani juuri nyt? Minkä asian eteenpäin vieminen helpottaisi eniten oloa? Päästä irti muusta.

- Aaaaaaah! Jo alkaa helpottaa: Tieto siitä, ettei minun tarvitse ratketa sittenkään nyt joka suuntaan. Yksi asia kerrallaan. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. 

6. Toimi. Tee sen minkä voit. Se riittää. Hengähdä sen jälkeen hetkeksi - ennen kuin jatkat listan lyhentämistä.

- Hihiii, johan keveni olo kun sain vetää viivaa yli joillekin listalla oleville asioille! :) Tämä on vapauttavaa puuhaa! 

Kokeile sinäkin!

Jotain tolkkua päähänsä saaneena,

Niina :)

Ps. Mikä helpottaa parhaiten Sinun levotonta mieltäsi?

Matto kuin mieli 

Ei väkisin!

Mieleni pystyy virkeänä kun ympärilläni tapahtuu. Jos ei tapahdu, pistetään tapahtumaan - on ollut yksi pitkäaikainen mottoni.

Arki on värikästä, kun on pieniä lapsia ympärillä. Joka päivä sattuu ja tapahtuu. Päiviin mahtuu tunteita ja toimintaa laajalla skaalalla. Lasten myötä olen havainnut, että minun ei tarvitse aina  "pistää tapahtumaan", sillä elämä kulkee kyllä eteenpäin itsestäänkin - ei tekemällä tehden, yrittämällä yrittäen - ponnistelematta. Tarvitsee vain avata silmät ja nauttia hetkestä, elämästä, matkasta. Hypätä kyytiin, osallistua, olla aktiivinen, läsnä ja kokea. Tarttua hetkeen. Ja jos kompuroin, niin ei se elämä siihen epäonneeni seisahdu. Vaikka siltä välillä tuntuu. Ylös vaan ja elämään kiinni - muutoin se valitettavasti lipuu ohi.

En arvannut aikanaan, kuinka lasten  myötä elämäni rikastuu. Olen kasvanut lasten myötä ihmisenä paljon. Olen tuntenut erilaisia tunteita laajemmin ja syvemmin kuin koskaan. Olen tutustunut itseeni paremmin - hyvässä ja pahassa. Oma arvomaailma on muovautunut aivan erilaiseksi verrattuna siihen mitä se joskus ollut.

Suorittaja-minä on höllännyt lasten myötä otettaan; ja hyvä niin. Myös viime vuosien terveydelliset haasteet ovat muovanneet minua ja saaneet havahtumaan elämään enemmän tässä ja nyt; ja hyvä niin. Kiitos henkisestä kasvustani kuuluu myös muutamalle kultaakin kalliimmalle valmentajalle kultaakin kalliimpine oppeineen.

Ensinnäkin olen oppinut, että... Teen parhaani ja se riittää. Sallin itseni päästä välillä helpommalla; otan rennommin, olen armollisempi itselleni. En yritä liikaa. Osaan herkemmin laittaa "suodattimen" päälle minua häiritseville epäkohdille.

Toisekseen olen oppinut, että... Minä riitän tällaisena kuin olen. Hyväksyn itseni puutteineni. En yritä olla väkisin sellaista, mitä en ole. Olen hyvä näin. Annan itselleni aikaa kehittyä, oppia, kasvaa ihmisenä minulle luontevaan ja mieluisaan suuntaan. En elä muiden elämää, vaan omaani.

Ja sitä paitsi... On hyvä olla, kun on sinut itsensä kanssa. On hyvä olla, kun on sinut muiden erilaisuuden kanssa. 

Heikolla hetkellä hyvänä muistutuksena ja herätyksenä minulle ovat olleet kysymykset: 

- Hyväksynkö itseni näin? Pystynkö katsomaan itseäni silmiin hyväksyvästi?

- Hyväksynkö erilaisuuden, muut ja muiden tavat toimia? Pystynkö katsomaan muita silmiin hyväksyvästi?

Uskon täysin sanontaan "jotta voi aidosti rakastaa muita, täytyy ensin oppia rakastamaan itseä". Uskon myös, että rakkaus ei roihua pakottamalla. Kun uskaltaa katsoa itseä silmiin, syvälle sisimpään, uskaltaa sen tehdä myös muita kohtaan. Hyväksyy. Sen jälkeen kaikki tapahtuu luontevasti. Pakottamatta. Suorittamatta.

Hyväksyviä ajatuksiaan pohtien,

Niina :)

Ps. Suhtaudutko Sinä itseesi ja muihin hyväksyvästi?

Lähtökohtien lähtökohta: Rakasta itseäsi. 

Kokonaisvaltaista hyvinvointia

- Siinäpä tavoitetta kerrakseen vuodelle 2014!

Toisin sanoen päätin, että tänä vuonna painopiste tulee elämässäni olemaan hyvinvoinnissa. Kun itse voin hyvin, läheisenikin voivat hyvin!

Minulta erityishuomion saavia asioita erityisesti ovat

- selän kuntoutus, kehon hallinta ja liikunta
- ruokavalio

- läsnäolo ja sosiaalinen elämä

- tasapaino arjessa: uni - työ - vapaa

Itsen kehittämistä tulen jatkamaan - ikuinen opiskelija kun olen. Uuden oppiminen on innostavaa ja pitää mielen virkeänä. Näin mammalomaillessa tarvitsen sopivassa määrin aivoille aktivointia ja haasteita eri muodoissa - muutoin suoraan sanoen tylsistyn... Aion löytää kivoja haasteita itselleni ja niiden myötä onnistumisen tunteita!

Minua motivoivien haasteiden ei tarvitse olla mitään suurta ja mahtavaa: viime vuodelle olin esimerkiksi asettanut tavoitteeksi virkkaamisen opettelun, piparkakkutalon ja karjalanpiirakoiden teon opettelun. Tänä vuonna aion esimerkiksi opetella käyttämään ompelukonetta ja saada aikaan ainakin yhden käyttökelpoisen lastenvaatteen. Myöskin öljyvärimaalausta haluan opetella. Lisäksi aion jatkaa joutenolon opettelua!

Uskon, että tästä tulee hieno, oivallusten täyteinen vuosi. Uskallan heittäytyä hetkeen. Uskallan unelmoida. Uskallan tavoitella haluamiani asioita. 

Ainakin olen innoissani tästä hetkestä ja tulevasta! Innosta ja asenteesta ei luulisi jäävän kiinni... ;)

Toiveet täyttävää vuotta 2014 minulle ja Sinulle toivoen,

Niina :)

ps. Millaisia suunnitelmia, haaveita ja toiveita Sinulla on tälle vuodelle?

Tänä vuonna kalenterissa saa olla myös tyhjää - tilaa yllätyksille ja spontaanille toiminnalle :)