Onko pakko?

"Pitäisi" ja "täytyy" - painostavia sanoja, eikö totta? Niissä piilee jotakin ahdistavaa, jopa stressaavaa...

Joskus energiaa ei vain ole. Mihinkään. Paitsi makaamiseen ja jurnuttamiseen. Tällöin monet asiat luokitellaan kuin huomaamatta kategoriaan "pitäisi". Pitäisi siivota. Pitäisi pestä pyykkiä. Pitäisi nousta ylös sängystä. Pitäisi syödä. Pitäisi käydä vessassa. Pitäisi pestä hampaat.

Kuullostaakin jo siltä ettei voisi vähempää kiinnostaa! Arkisetkin asiat tuntuu joskus ylivoimaiselle; esimerkiksi väsyneenä, sairaana tai muuten vain allapäin ollessa. Tällöin pitäisi -sana lipsahtaa suusta kuin huomaamatta.

Viime aikoina olen taistellut pitäisi-haluan -akselilla hyvin hyvin tiiviisti. Olen viimeistellyt ammatillista opettajakoulutusta nyt tämän viimeisen kuukauden, ja ne viimeiset tehtävät, ne helpot ja nopeatkin, ovat tuntuneet ylivoimaisille.

Pitäisi -sana lannistaa. Pitäisi -asiat eivät innosta, joten toimeen tarttuminen ei meinaa ottaa onnistuakseen.

Yksi hyvä keino saada nihkeys katoamaan, on lakata vastustamasta - sillä jotkut asiat vain on tehtävä ja sillä sipuli. Ja toisekseen motivaation herättämiseksi nihkeä asia kannattaa kääntää houkuttelevaksi. Tämä tapahtuu esimerkiksi korvaamalla "Pitäisi" sanalla "Haluan".

Haluan siivota. Haluan pestä pyykkiä. Haluan nousta ylös sängystä. Haluan syödä. Haluan käydä vessassa. Haluan pestä hampaat. Haluan viimeistellä opintoni ja saada pedagogisen pätevyyden! Tadaaaaa!

Kuullostaa helpolta? Toimintaa en kuitenkaan saa aikaan ellei mieleen juolahda kysymys: Mitä kaikkea positiivista saan tekemällä nämä asiat? Mitä etua minä saan toiminnalla? Vai onko toiminnastani hyötyä kenties muille?

Miksi, oi miksi? PERUSTELUT! Taikasanat! Hyvät perustelut toimii aina, eikö? Vai mitä muuta Sinä kaipaat saadaksesi itsesi liikkeelle?

Ja sitä paitsi, valittaminen, vastustaminen ja negatiivisuudessa vellominen kuulemma vie enemmän energiaa kuin ilo ja aktiivisuus! Käyttäisinkö kuitenkin energiani mieluummin toisin?

(Turhia) jurnutuksiaan pohtien ja opintorupeaman päättymisestä iloiten
Niina :)

Tämän styroksipallosotkun toivoin katoavan laittamalla oven kiinni. Ei kadonnut.
Jotkut asiat vain on tehtävä, jos haluaa esimerkiksi siistin kodin.
Pitää siivota? Haluan siivota?

Toiveita, haaveita, onnistumisia

Tiedät varmaan sen tunteen, kun toivoo jotain oikein kovasti? Tunteen, johon voisin pakahtua. Tunteen, joka vavisuttaa jokaista solua. Niinä hetkinä tietää, että tätä todella haluan, koska tunne miltei sattuu.

On myös asioita, sellasia, joita haluamme, koska se, tämä tai tuo olisi vain yksinkertaisesti kivaa. Esimerkiksi kodin laajennus ja remontti olisi kiva, iso terassi, pihalle huvimaja grillipisteineen, lomamatka, lottovoitto, vaatekaapin uusiminen... Niitä asioita emme välttämättä tarvitse, tulisimme toimeen varmasti ilmankin. Mutta olisi kiva, jos...

Välillä on hyvä kyseenalaistaa haaveitaan ja toiveitaan. On myös hyvä pohtia kulutanko energiaa haaveiluun ja puutteiden valitteluun, viekö se keskittymiskyvyn VAI tuoko haaveilu lisää intoa ja iloa elämään.

Jotkut viisaat sanovat että materian haaliminen tuo vain tilapäisen hyvänolon tunteen. Onni löytyy muualta kuin materiasta. Ei ole hyvä elää muutenkaan tavoitellen aina uutta.

Näinhän se. Mutta. Minä kyllä nautin täysin siemauksin noista arjen ja elämän materialistisistaKIN iloista, moitittiin sitten viisaiden mittapuulla turhan materian, nautintojen ja elämysten jahtaajaksi tai ei.

Ja huom! tämä ei tarkoita sitä, ettenkö osaisi arvostaa olemassa olevaa hyvää. Muutakin kuin materiaa. Ei todellakaan. Elämäni kaikkein tärkeimmät asiat ovat kaikkea muuta kuin materiaa, täysin!

Minusta on kuitenkin kivaa, kun on kaunis, viihtyisä, oman näköinen koti. Auto, joka on tilava ja hyvä ajaa,  miellyttää vielä silmääkin. Kivoja, pieniä iloja: cd-soitin, musiikki- ja kirjakokoelma, hömppälehtiä, televisio, tietokone, tämä iPhone... Esimerkiksi.

Ja haluan asettaa itselleni isoja tai pienempiä tavoitteita saadakseni haluamani. Teen suunnitelmia ja etenen haluamaani suuntaan. Välillä kohtaan isoa vastustusta, välillä lannistun, välillä muutan suunnitelmia. Välillä luovun toiveistani, totean, etten tätä oikeasti haluakaan - miksi tuhlata aikaa ja/tai rahaa moiseen. Eikä kaikki aina mene niin kuin haluan tai suunnittelen, mutta se on elämää - hyväksyn sen.

Suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus ei sulje pois sitä etteikö osaisi elää hetkessä ja nauttia olemassa olevasta hyvästä, ei. Kunhan tiedostaa sen, milloin menee ns. överiksi...

Minusta on erityisen kivaa haaveilla JA tehdä töitä omien toiveiden ja haaveiden eteen! Ja onnistua viimein! Nyt nautin, sillä yksi iso haaveeni on toteutumassa... Aijai kuinka nautinkaan! Onnistumisen ilo tuntuu hyvälle. Piste.

Saan haaveilla, saan innostua, saan onnistua!

Tuumailee
Niina :)

Ps. Mistä onnistumisesta Sinä olet iloinnut viimeksi?

Oivalsin, että arkisistakin onnistumisista saa ja kannattaa iloita -
esimerkiksi tänään iloitsin hyvin onnistuneesta makaronilaatikosta!