Älä valita -haaste

Luin haasteesta, jossa on tarkoitus olla 21 päivää valittamatta jo jokunen aika sitten. Jos valittaa, alkaa päivien laskenta alusta. Kuulosti helpolta ainakin minun korviin, sillä en koe olevani valittajatyyppiä. Noh, nyt rohkenin ja otin siis haasteen vastaan ehkä hiukan henkseleitä paukutellen... ;)

19.7.

Hups. Valitin miehelle siitä, kun hän laittoi tyhjän mehupurkin paperinkeräyslaatikkoon lehtien sekaan. 

20.7. 

Äh. Valitin miehelle siitä, kun hän avasi uuden leikkelepaketin, vaikka vanha paketti oli vielä kesken.

21.7.

Öööh. Tänään valitin ruoan tuhlaamisesta ja "tulvasta" meidän saunassa... Mies taas valituksen kohteena. Oijoi. Tämä onkin vaikeaa.

22.7.

Tänään valitin Kelassa asioinnin jälkeen, kun en saanut tarvitsemaani alkuperäistä saikkulappua sieltä käsiini. Huono tuuli kesti yllättävän pitkään ja samalla ärtymyksellä valitin sitten muun muassa ruoasta... Muun muassa... Huono päivä.

23.7.

Tättäräräääää! Eka päivä valittamatta! :) Kippistä vuan!

24.7. ja 25.7.

Toinen ja kolmas päivä valittamatta! Onnistumisen iloa!

26.7.

Valitin kuin huomaamatta erästä siivoushommaa, että kuinka ärsyttävää se puuha onkaan ja kuinka kyllästynyt olen. Yksinäni ääneen marmatin. Hupsista vaan ja lähtöpisteessä ollaan! Höh.

27.7.

Tänään olen valittanut pahaa oloa ja kipua vatsalla sekä supistelua. Tuskainen päivä. Raskauden piikkiin... Saanko anteeksi?! ;D

28. - 30.7.

Joka päivän on lipsahtanut jotakin typerää valitusta. Ihan siis vain jotain pientä, yksittäistä. Tyyliin minä tekisin näin, mutta miksi asia onkin näin...

31.7. 

Summa summarum tästä kokeilusta:

Määrällisesti vähäistä valitusta eli tosiaan yksi - kolme valitusta per päivä oli näemmä aika normaalia minua tämän testin aikana. 

Mutta... Valittaminen on typerää. Ainakin minun vähäiset valitukseni ovat olleet aiiiivan totaalisen typeriä. Testin aikana olen tiedostanut jo parin valitussanan jälkeen, että eihän tässä valituksessani ole oikeasti mitään järkeä. (Mutta valitanpa nyt loppuun asti kerran aloitinkin, hahah!) Kyse on ollut kuitenkin vain pikkuasioista, jotka syystä tai toisesta ovat pännineet sillä hetkellä. 

Testinä suosittelen tätä kaikille. Omani ei kauas kantanut: kolme päivää valittamatta oli tähän mennessä paras mihin pystyin. Mutta olen itselleni armollinen - ei tämä ole niin vakavaa, tämä epäonnistuminen. Pääasia, että kuitenkin heräsin ajattelemaan ja tiedostan jatkossakin miksi oikeastaan valitankaan... Kannattaako valittaminen? Vai pitäisinkö suuni vain nätisti kiinni? Tai no, yrittäisinkö edes pitää... ;D

Ennen kaikkea heräsin miettimään, että voisinko muotoilla nämä valituksenaiheeni jotenkin parempaan muotoon: eli ajatusten uudelleenmuotoilua ja sanoittamista jatkossa niin, että sanomaani ei lasketa valittamiseksi... Hmm... 

Tarkoitushan ei kuitenkaan ole päätyä siihen tilaan ettei mielipidettään saisi / soisi tuoda julki. Harmitus ja pettymys sallittakoon. Elämää nekin tunteet ovat siinä missä ilo ja onnikin.

Älä valita - testin virallisen osuuden tähän päättävä, mutta valittamattomuusharjoituksiaan jatkava

Niina :)

Ps. Montako päivää Sinä onnistut olemaan valittamatta?

Oivalsin, että on ihan hyvä miettiä ennen valitusta, että mikä onkaan oikeasti oleellista ja tärkeää...

Läsnäolon harjoittelua

Nyt sitä harjoitellaan taas toden teolla - läsnäoloa ja hetkessä elämistä.

Olen sairaslomalla - lääkärin määräyksestä mahdollisimman paljon levossa ja kaikkea rasitusta välttäen. Sairaslomaa on takana nyt kuukausi (rv13 lähtien) ja edessä ainakin toinen mokoma. Riskiraskaus: verenvuoto, hematooma istukassa, istukan osittainen irtoaminen. Riskiraskaudeksi tämä luokiteltu myös edellisen haasteellisen raskauden ja ennenaikaisen synnytyksen sekä perussairauteni vuoksi.

Tuttua tämä lepäily jo minulle, mutta silti niin vaikeaa välillä... Tekisi mieli reippailla, uida, pyöräillä jne. Mutta ei sitten. Edellisessä raskaudessa 2010 tosiaan lepäsin rv23 lähtien. Riskiraskaus oli tuokin ja tyttö syntyi vain kk etuajassa - lepo auttoi. Uskon kehittäneeni tekevää luonnettani rutkasti tuona aikana.

Viime vuonna hyppäsin työelämästä opintovapaan turvin. Tuota hyppäystä edelsi kuukauden sairasloma. Sairastuin krooniseen suolistosairauteen ja vuosi meni saada suolisto kuntoon. Lepäsin, mietin elämääni ja arvojani uusiksi. Se oli kova koulu, mutta opin tuosta kokemuksesta erittäin paljon. Sairastuminen herätti minut. Keskityin perheeseeni ja huomasin, mikä on minulle oikeasti tärkeää ja mikä saa minut voimaan hyvin. Tein vain niitä asioita, joihin todella halusin aikaani ja voimavarojani käyttää. Opiskelin ja tein työtä freelancerina. Oivalsin, mitä tarvitsen ollakseni onnellinen.

Noh. Tämä irtiotto ei näemmä riittänyt ja jälleen henkistä kanttiani koetellaan. Joku mahti tuntuu haluavan minun seisahtuvan jälleen. En ymmärrä. Olen karsinut elämästä paljon ja oppinut keskittymään paremmin hetkeen, yhteen asiaan kerrallaan jne. Olen hidastanut tähän asti kovin hektistä elämäntyyliäni PALJON. Toki harjoiteltavaakin vielä riittää. Uskoakseni koskaan ei ole täysin valmis. Itsen kehittäminen ja henkinen kasvu on loputon koulu.

Silti päässäni pyörii kysymys: Miksi? Miksi vapauttani näin rajoitetaan? Mitä minun tulisi ottaa opiksi? Toimeliaisuus on osa perusluonnettani - ei kai minun nyt täysin odoteta muuttuvan ja seisahtuvan? Mitä minusta oikein halutaan??? Kaikella on tarkoituksensa. Mikä helkkarin tarkoitus tällä nyt on? Mikämikämikä???

Sanotaan, että meitä koetellaan niin kauan kunnes otamme opiksi. Ja oivallamme jotakin. Sitä oivallusta odotellessa... Minulla on kyllä pieni aavistus jo. Joten oikealla tiellä ollaan... ;)

Oivalluksen äärellä,

Niina :)

Ps. Mitä Sinä olet oppinut ja oivaltanut kohtaamistasi haasteista?

Elämän pyöritystä... Välillä pää pyörällä tästä kaikesta.