Apua saa kun sitä pyytää?

Voihan helkkarinmoinen heikotus! 

En arvannut nielurisaleikkaukseen mennessä, että kivun sijaan isoin ongelma olisikin heikotus!

Toki tämä kaikki on seurausta tuosta kivusta: En ole pystynyt syömään kipeän nielun vuoksi niin paljon tai niin ravinteikkaasti kuin normaalisti söisin. Etenkään kun alkuviikosta ei lääkitys tuntunut enää toimivan.

Nestettä on mennyt nyt päivässä pari litraa, sosemaista, jogurttimaista syömistä ehkä 5dl päivässä. Ja tämä liian vähäinen ravinto alkaa näin reilun viikon jälkeen näkymään, vaikuttamaan... Vatsani on montulla, kiloja lähtenyt vain pari, mutta vaakalukema 53,4kg jo itsessään järkyttää mieltä... En jaksa tehdä mitään. Päätä särkee. Mahaan ja suolistoon koskee. Oksettaa. 

Itkettää.

Mutta huomasin sen että kunnon itku, se helpottaa oloa. Ja siinä itkussa velloessa tulee jossain vaiheessa olo, ainakin itselleni, että voisinko jo jumankauta lopettaa... Ylitän sen kynnyksen, että oma toiminta alkaa ärsyttää. Ja kun oma toiminta alkaa ärsyttää, alkaa mieli haikailla muutoksen perään. 

Jos en voi auttaa itse itseäni - kuka voisi auttaa minua?

Sain apua ja kannustusta lääkäriltä. Syö enemmän, useammin, vaikka vain ruokalusikallinen kerralla. Siitä se olo pikkuhiljaa kohenee kyllä. Lääkäri myös loi lohtua, että suunta on oikea, kipu kyllä pian hellittää. Kuullostaa normaalille.

Kyllähän minä sen tiesin, että syödä pitäisi, mutta tässä kivussa ja ällötyksessä, just joo!

Tarvitsin kuitenkin jonkun ulkopuolisen herättämään, ravistelemaan minua. Minun täytyi kuulla nuo sanat.

Kun on väsynyt, voi huonosti, vastoinkäymisten kestäminen vaikeutuu. Kun puolestaan voi hyvin, on helpompi olla lempeä ja luottavainen. Niin itseä kuin muita kohtaan.

Ravinnolla on todella suuri merkitys hyvinvoinnin, oman henkisen ja fyysisen jaksamisen kannalta. Sen sain jälleen kerran havaita, tuntea, kokea fyysisesti. Ja nyt näin kantapään kautta. Keho ja mieli reagoi siihen mitä syömme. Tai emme syö. Todellakin!

Mutta nyt tosiaan taistelutahtoni jälleen heräsi tuon parin päivän notkahduksen ja lannistuksen myötä! Syön vaikka väkisin, vaikka oksettaa, vaikka sattuu. Tämä todellakin on vain väliaikaista! Perkele!

Yritän selvitä usein yksin, itse, apua pyytämättä, omien huolieni ja vaivojeni kanssa. Toivoen, että joku huomaisi sisäisen huutoni. Tarjoaisi apua.

Tässäkin asiassa saan katsoa peiliin: Miksi en vaan reilusti pyydä apua? Että nyt en jaksa, pysty, kykene, tiedä.Turha olettaa muiden osaavan tulkita valitusta, kiukuttelua avunpyyntönä. Miksen vain ystävällisesti pyytäisi apua?

Hyvä, että nyt pyysin reilusti apua. 

Sitä sain.

Kiukutteluaan pahoitellen,

Niina :)

Ps. Onko Sinun helppo pyytää apua?

Nyt vedän välipalaksi tämän - vaikka väkisin!

Kipuilua

Olen toipumassa parasta aikaa nielurisaleikkauksesta. Nyt on mennyt viisi päivää tuosta operaatiosta.

Luin aiheesta ennakkoon ja kuulin paljon kivuliaita tarinoita leikkauksen kokeneilta. Kipeimmiksi päiviksi on mainittu 2-3 päivää leikkauksesta sekä sitten päivät  noin viikon kuluttua leikkauksesta, jolloin peitteet nielusta irtoaa. 

Tähän asti olen selvinnyt erittäin hyvän kipulääkityksen ja kylmähoidon ansiosta. Sekä kiitos tietenkin hyvien hoitajieni täällä kotona, jotka kiikuttavat jääpaloja kipeään suuhuni. 

Pelotteluista johtuen olen ehkä odottanut koko ajan pahempaa kipua... Luulin, että olisin kipeämpi.

Kipuasteikollani selkäkipu on pahin, toisena luomusynnytykset... Tämä nielurisojen leikkauksen jälkeinen kipu asettuu tämän hetkisten kokemusteni mukaan kolmanneksi. Tuntuu kuin nyt olisi "vain" helkkarinmoinen kurkkukipu, mikä säteilee korviin ja leukaperiin. Nieleminen vaikeaa, syöminen vaikeaa, juominen vaikeaa.

Asennoitumistani tähän kipuun helpottaa se, että tämän kärvistelyn myötä krooninen nielutulehdukseni on historiaa. Jo nyt on selkeästi helpompi myös hengittää, kun risat ovat poissa. Tämä vaikuttaa elämälaatunikin positiivisella tavalla - tulevaisuudessa ei olisi jatkuvaa kipua, ärsytystä nielussa.

Tästä seuraa toisin sanoen paljon hyvää. Sen voimalla jaksan. Saan voimaa ajatuksesta, että tämä kipu on ohimenevää. Väliaikaista.

Näinhän se elämässä muutenkin. Suruja tulee, suruja menee. Haasteita, huolia, murheita. Vastapainona iloja, onnea, onnistumisia.

Keskityn voittamaan eteeni tulevat haasteet. Keskityn ajatukseen hyvästä tulevasta. Keskityn edistämään tervehtymistäni. Keskityn asioihin joihin voin itse vaikuttaa. 

Ajatuksen voimalla kipua vastaan taistellen,

Niina :)

Ps. Mitkä ovat Sinun henkiset keinosi taistelussa kipua vastaan?

Tehokas lääkitys ja taisteluasenne - heihei nielurisat!

Niina testaa: Mindfulness ja rusinan ääni

Päätin aloittaa tekemään blogiini juttusarjaa erilaisista harrastuksista ja hyvinvointia lisäävistä asioista, joita olen testaillut!

Ensimmäinen tutkailun ja bloggauksen kohteeni näissä merkeissä on Mindfulness.

Menetelmä sinällään on minulle jo entuudestaan tuttu, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa täysin, vain ja ainostaan tähän teemaan liittyvällä kurssilla.

Mutta mitä ihmettä on mindfulness - hyväksyvä tietoinen läsnäolo?

"Mindfulnessissa on kyse mielemme, ajatustemme sekä tunteidemme rauhoittamisesta erilaisin yksinkertaisin harjoituksin. Opimme harjoitteiden myötä hyväksymään ajatuksemme ja tunteemme sekä olemaan enemmän tietoisesti läsnä elämässämme. Mitä hyötyä tästä sitten on?

Ajatukset ja tunteethan eivät sinällään ole meille haitallisia. Ne ovat luonnollinen osa meitä, mieltämme. Jotkut niistä ovat hyvinkin tarpeellisia toimintamme kannalta. Päässämme liikkuu kuitenkin päivittäin tuhansia ajatuksia sekä tuntemuksia, joista kaikki eivät ole aina meille niinkään välttämättömiä.

Mielemme harhailee siellä täällä, mietimme menneitä tai suunnittelemme tulevaa. Ajatusten virta vie helposti mennessään ja ohjailee toimintaamme. Ajatusten sekä tunteiden liiallinen määrä saattaa alkaa ahdistaa ja saada aikaan stressiä tai uupumusta. Saatamme myös olla juuttuneita joihinkin ajatuksiin tai tunnetiloihin.

Mindfullnessin harjoittamisen myötä mielemme selkenee, kehomme rentoutuu sekä terveytemme ja hyvinvointimme paranee. Opimme hallitsemaan stressiä paremmin sekä helpottamaan mahdollista ahdistusta. Harjoitukset parantavat myös keskittymiskykyä sekä kehittävät sosiaalisia taitoja. Opimme myös hyväksymään itsemme sellaisina kuin olemme, ilman arvostelua tai tuomitsemista." 
- Ceesto -

Kurssi pidettiin viime viikon lauantaina Mikkelissä klo 13-18 Yogasoulin ihanassa (!!!) joogasalissa. Kurssin järjestäjänä toimi Ceesto ja Veli-Pekka Mälkiäinen, Mindfulness MBSR ohjaaja.

Hakeuduin kurssille, sillä minulle, tekevälle ja menevälle tyypille, läsnäolo on välillä kovin vaikeaa. Halusin hankkia itselleni ruuhkavuosien keskelle lisää työkaluja, vinkkejä ja tietoa hyvinvoinnin edistämisestä mindfulnessin avulla - ikuinen opiskelija ja utelias luonne kun olen.

Tunnelma kurssilla oli rauhallinen, salliva. Harjoitteet olivat monipuolisia ja niistä pystyi hyvin löytämään ne itselleen sopivimmat tavat harjoittaa läsnäoloa. Turhaa löpinää ja teoriatulvaa ei ohjelmassa ollut, vaan enemmän tuota käytännöllistä harjoittelua. Hyvä niin.

Millaisia vinkkejä ja muistutuksia sitten sainkaan tältä kurssilta?
1. Ota itsellesi säännöllisesti omaa aikaa. Aikaa kuullostella itseä, omia ajatuksia ja tuntemuksia.
2. Seisahdu edes välillä! Yleensä touhuan koko ajan tai vähintäänkin päässäni on miljoona projektia meneillään saman aikaisesti, joten mindfulness - harjoitteet ovat hyvä keino mielen rauhoittamiseen, olennaisen huomioimiseen ja elämän selkeyttämiseen.
3. Kokeile rohkeasti ja löydä itsellesi sopivin tapa toimia. Minulle, nopeatempoiselle, hivenen kärsimättömälle ja liikkuvalle luonteelle sopivat parhaiten sellaiset harjoitteet, joissa on liike mukana.
4. Ole läsnä vuorovaikutustilanteissa! Kuuntele! Anna huomiosi.
5. Käytä kaikkia aistejasi. Kiireessä ja touhottaessa jää paljon kaikkea hienoa huomiotta.
6. Syödä voi myös hitaasti, keskittyen. Nauti. Maista. Haista. Löydät näin uusia elämyksiä myös niinkin arkisesta asiasta kuin syömisestä.

Pakko tähän väliin muuten mainita, etten esimerkiksi ennen tätä kurssia tiennyt, että rusinallakin on ääni!!! Maukas ääni onkin!

Lyhyesti: Ruokaharjoituksessa ruokaa (esimerkiksi rusinaa) tunnustellaan, tutkitaan, haistellaan, kuunnellaan - ennen kuin se laitetaan suuhun - ja ruoan ollessa suussa keskitytään makuun, tuntemuksiin, jokaiseen puraisuun sekä nielaisuun. Ollaan toisin sanoen kuin pikkulapsi uuden asian äärellä.

Rusinaharjoitus on toimiva myös lasten kanssa. Heti sitä testasinkin heidän kanssaan, kun kotiin pääsin - ja tätä tulen käyttämään taatusti jatkossakin, sillä meidän kolmikko ei ihan sieltä rauhallisimmasta päästä ole...... Oli hienoa huomata kuinka lapset rauhottuivat välittömästi asian ääreen. Kuten yksi kurssikavereistakin sanoi: Ihmeellistä, kuinka yksi noin pieni asia (kuten rusina) voi saada täyden huomion viideksi minuutiksi!

Suosittelen lämpimästi kaikille tutustumista mindfulness -menetelmään. Se todella ansaitsee paikkansa tässä kiireisessä ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. 

Ei unohdeta nauttia hetkestä, elämästä, eihän!?

Niina :)

Ps. Millaisia kokemuksia sinulla on mindfulnessista?

Yogasoulin joogasalissa on ihanat puitteet rentoutumiselle.