keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Niina testaa: 161cm + 2cm?

Jo syksyllä päätin tehdä muutoksen: alan pitämään itsestäni parempaa huolta liikkumalla. Olin siihen asti lähinnä jumppaillut satunnaisesti kotona, käynyt uimassa, sauvakävelyllä... Selkävaivat kuitenkin herättivät minut todellisuuteen: jotain on tehtävä ennen kuin on liian myöhäistä! Projektini "Ryhti ja tukilihaksisto kuntoon" sai alkunsa.

Olin vierastanut pitkään aikataulutettuja harrastuksia. Mielestäni tekemisestä häviää äkkiä hauskuus, jos harrastuksesta tehdään liian sitova ja aikataulutettu. Myös meidän perheelle ominaiset repaleiset aikataulut aiheuttavat omat "haasteensa" aikataulujen suhteen.

Nyt minulla on kuitenkin jopa omaksi ihmetyksekseni jopa muutama aikataulutettu ja vieläpä suht säännöllisesti toteutunut harrastus - ja yksi niistä on Jooga

Hathajooga on ollut tällä hetkellä se joogamuoto, mitä olen harrastanut pisimpään.
"Hathajooga on joogan klassisin ja länsimaissa tunnetuin muoto. Rauhallinen ja lempeä hathajooga koostuu joogan perusliikkeistä, eli asanoista, ja on monien nykyaikaisten joogalajien perusta. Harjoituksissa korostuu oikea hengitystekniikka, kehonhallinta ja mielenrauha."

Yin Jooga on puolestaan uusi tuttavuus, ja koukutuin siihen kertalaakista:
"Yin-jooga keskittyy lihasten sijaan sidekudosten venyttämiseen ja vahvistamiseen. Erityistä huomioita kiinnitetään lantion alueen kireyden poistamiseen. Yin-joogaa kutsutaan hiljaiseksi harjoitukseksi, koska se koostuu hyvin rauhallisista, lähinnä lattialla tehtävistä liikkeistä, joissa ei juurikaan käytetä lihasvoimaa. Tunnilla tehdään pitkäkestoisia, 2 – 5 minuutin meditatiivisia venyttelyjä, joiden avulla pyritään lihasten, sidekudosten ja nivelten lukkojen ja jännitysten poistamiseen."

Flow Jooga myös vaikuttaa mukavalle. Tämä joogamuoto tuntuu lihaksissa oikein napakasti...
"Vinyasa Flow jooga on dynaaminen tunti, jossa kehon liikkeet ja asanat yhdistyvät toisiinsa hengityksen johdattamana. Tunnit synnyttävät lämpöä kehossa, kehittävät voimaa, kestävyyttä ja joustavuutta. Jokainen tunti on erilainen kokonaisuus ja tunti on usein rakennettu jonkin teeman ympärille. Tunnilla saattaa olla mukana elementtejä pilateksesta, tanssista yms."



Joogaa omaa kehoa kuunnellen. Kuva: Pinterest

Tätä juuri nyt tarvitsen: 
Jooga on hyväksi minun levottomalle, vilkkaalle mielelle ja luonteelle. Se rauhoittaa, rentouttaa, tasapainottaa. Muistuttaa hengittämään syvään, rauhallisesti... Mikä ei ole itsestään selvää tai luontevaakaan minulle, nopeatempoiselle... :D Se auttaa keskittymään tähän hetkeen ja kuuntelemaan itseä, omaa kehoa.

Lisäksi kovia kokenut selkäni saa hoivaa joogan myötä. Liikkuvuus paranee, ja venyttävät liikkeet saavat tuntumaan aivan kuin jopa kasvaisin lisää pituutta sentin tai pari!

Olen harrastanut joogaa kotona vuodesta 2008 ilman ohjausta, kirjoista tai videotallenteista mallintaen tai WII Fit:n avustuksella. Havaitsin kuitenkin jo viime syksyn aikana, että minulle sopivin muoto harrastaa joogaa on tällä hetkellä ryhmässä. Ohjaus ei ole ollenkaan pahitteeksi, sillä toisinaan väärin toteutetut asanat voivatkin aiheuttaa kipua... Ja poissa kotoa on keskittymiskyky parempi, sillä kotona harvoin on hiljaista ja rauha keskittyä vain itseen. 

Nyt ryhmätuntien myötä olen vasta saanut kokea joogaan tarvittavan rauhan ja se tuntuu hyvälle. Erittäin hyvälle.

Harrastuksestaan iloinen,
Niina :)


Ps. Minkä tekemisen parissa Sinä rauhoitut ja löydät mielenrauhan?