Itsen palkitsemista

Keppiä vai porkkanaa? Kumpi sinua motivoi paremmin toimintaan?

Ulkopuolinen paine, esimerkiksi deadlinet, ovat tietyssä mielessä hyvästä. Ne saavat aikaan toimintaa. Osa kokee pienen paineen olevan hyvästä ja saa venymään ehkä piirun parempiin suorituksiin kuin paineeton tekeminen.

Ulkopuolinen paine voi olla myös nalkutusta ja painostusta. Se tosin voi myös lamaannuttaa, viedä viimeisenkin mielenkiinnon tekemiseen. 

Painetta voi aiheuttaa myös itse itselleen. Täytyy suoriutua, olla hyvä, ehkä paras. Kuluttavaa...

Mutta millainen voima onkaan kehuilla, rakentavalla palautteella ja palkitsemisella? Minuun ainakin ne toimii parhaiten! Ne innostaa ja saa parhaan vireen esiin!

Olen alkanut palkitsemaan itseäni pienistäkin onnistumisista! Jos sitä ei muut tee, sen voi tehdä itse. Pieniä houkuttimia motivaation lisäämiseksi: pientä hemmottelua, arjen luksusta, hyvää ruokaa, jotain pientä kivaa tai isommasta urakasta jotain suurta ja mahtavaa!

Vuoden sisään opintovapaalla ollessani olen opiskellut ahkerasti: viimeistelin audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon, kävin NLP:n peruskurssin, valmistuin MB Elämäntaidon valmentajaksi sekä sain ammatillisen opettajan pedagogisen pätevyyden. 

Nyt tämä ikuinen opiskelija on lomalla, hoitovapaalla kesän. Nyt ansaitusti lepään. Palkitsin itseni (sekä mieheni) Pariisin matkalla - sen voimalla jaksoin rutistaa opintorupeamat kasaan! Onko parempaa motivaattoria: pitkäaikaisen toiveen toteutuminen ja vielä kaksin oman miehen kanssa! En malta odottaa!!!

Matkakuumetuskissaan

Niina :)

Ps. Miten Sinä palkitset itsesi saavuttaessasi jonkin tavoitteesi?

Matkalle lähtö on hyvä motivaattori palautella sanastoa mieleen... :)

Onko pakko?

"Pitäisi" ja "täytyy" - painostavia sanoja, eikö totta? Niissä piilee jotakin ahdistavaa, jopa stressaavaa...

Joskus energiaa ei vain ole. Mihinkään. Paitsi makaamiseen ja jurnuttamiseen. Tällöin monet asiat luokitellaan kuin huomaamatta kategoriaan "pitäisi". Pitäisi siivota. Pitäisi pestä pyykkiä. Pitäisi nousta ylös sängystä. Pitäisi syödä. Pitäisi käydä vessassa. Pitäisi pestä hampaat.

Kuullostaakin jo siltä ettei voisi vähempää kiinnostaa! Arkisetkin asiat tuntuu joskus ylivoimaiselle; esimerkiksi väsyneenä, sairaana tai muuten vain allapäin ollessa. Tällöin pitäisi -sana lipsahtaa suusta kuin huomaamatta.

Viime aikoina olen taistellut pitäisi-haluan -akselilla hyvin hyvin tiiviisti. Olen viimeistellyt ammatillista opettajakoulutusta nyt tämän viimeisen kuukauden, ja ne viimeiset tehtävät, ne helpot ja nopeatkin, ovat tuntuneet ylivoimaisille.

Pitäisi -sana lannistaa. Pitäisi -asiat eivät innosta, joten toimeen tarttuminen ei meinaa ottaa onnistuakseen.

Yksi hyvä keino saada nihkeys katoamaan, on lakata vastustamasta - sillä jotkut asiat vain on tehtävä ja sillä sipuli. Ja toisekseen motivaation herättämiseksi nihkeä asia kannattaa kääntää houkuttelevaksi. Tämä tapahtuu esimerkiksi korvaamalla "Pitäisi" sanalla "Haluan".

Haluan siivota. Haluan pestä pyykkiä. Haluan nousta ylös sängystä. Haluan syödä. Haluan käydä vessassa. Haluan pestä hampaat. Haluan viimeistellä opintoni ja saada pedagogisen pätevyyden! Tadaaaaa!

Kuullostaa helpolta? Toimintaa en kuitenkaan saa aikaan ellei mieleen juolahda kysymys: Mitä kaikkea positiivista saan tekemällä nämä asiat? Mitä etua minä saan toiminnalla? Vai onko toiminnastani hyötyä kenties muille?

Miksi, oi miksi? PERUSTELUT! Taikasanat! Hyvät perustelut toimii aina, eikö? Vai mitä muuta Sinä kaipaat saadaksesi itsesi liikkeelle?

Ja sitä paitsi, valittaminen, vastustaminen ja negatiivisuudessa vellominen kuulemma vie enemmän energiaa kuin ilo ja aktiivisuus! Käyttäisinkö kuitenkin energiani mieluummin toisin?

(Turhia) jurnutuksiaan pohtien ja opintorupeaman päättymisestä iloiten
Niina :)

Tämän styroksipallosotkun toivoin katoavan laittamalla oven kiinni. Ei kadonnut.
Jotkut asiat vain on tehtävä, jos haluaa esimerkiksi siistin kodin.
Pitää siivota? Haluan siivota?

Toiveita, haaveita, onnistumisia

Tiedät varmaan sen tunteen, kun toivoo jotain oikein kovasti? Tunteen, johon voisin pakahtua. Tunteen, joka vavisuttaa jokaista solua. Niinä hetkinä tietää, että tätä todella haluan, koska tunne miltei sattuu.

On myös asioita, sellasia, joita haluamme, koska se, tämä tai tuo olisi vain yksinkertaisesti kivaa. Esimerkiksi kodin laajennus ja remontti olisi kiva, iso terassi, pihalle huvimaja grillipisteineen, lomamatka, lottovoitto, vaatekaapin uusiminen... Niitä asioita emme välttämättä tarvitse, tulisimme toimeen varmasti ilmankin. Mutta olisi kiva, jos...

Välillä on hyvä kyseenalaistaa haaveitaan ja toiveitaan. On myös hyvä pohtia kulutanko energiaa haaveiluun ja puutteiden valitteluun, viekö se keskittymiskyvyn VAI tuoko haaveilu lisää intoa ja iloa elämään.

Jotkut viisaat sanovat että materian haaliminen tuo vain tilapäisen hyvänolon tunteen. Onni löytyy muualta kuin materiasta. Ei ole hyvä elää muutenkaan tavoitellen aina uutta.

Näinhän se. Mutta. Minä kyllä nautin täysin siemauksin noista arjen ja elämän materialistisistaKIN iloista, moitittiin sitten viisaiden mittapuulla turhan materian, nautintojen ja elämysten jahtaajaksi tai ei.

Ja huom! tämä ei tarkoita sitä, ettenkö osaisi arvostaa olemassa olevaa hyvää. Muutakin kuin materiaa. Ei todellakaan. Elämäni kaikkein tärkeimmät asiat ovat kaikkea muuta kuin materiaa, täysin!

Minusta on kuitenkin kivaa, kun on kaunis, viihtyisä, oman näköinen koti. Auto, joka on tilava ja hyvä ajaa,  miellyttää vielä silmääkin. Kivoja, pieniä iloja: cd-soitin, musiikki- ja kirjakokoelma, hömppälehtiä, televisio, tietokone, tämä iPhone... Esimerkiksi.

Ja haluan asettaa itselleni isoja tai pienempiä tavoitteita saadakseni haluamani. Teen suunnitelmia ja etenen haluamaani suuntaan. Välillä kohtaan isoa vastustusta, välillä lannistun, välillä muutan suunnitelmia. Välillä luovun toiveistani, totean, etten tätä oikeasti haluakaan - miksi tuhlata aikaa ja/tai rahaa moiseen. Eikä kaikki aina mene niin kuin haluan tai suunnittelen, mutta se on elämää - hyväksyn sen.

Suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus ei sulje pois sitä etteikö osaisi elää hetkessä ja nauttia olemassa olevasta hyvästä, ei. Kunhan tiedostaa sen, milloin menee ns. överiksi...

Minusta on erityisen kivaa haaveilla JA tehdä töitä omien toiveiden ja haaveiden eteen! Ja onnistua viimein! Nyt nautin, sillä yksi iso haaveeni on toteutumassa... Aijai kuinka nautinkaan! Onnistumisen ilo tuntuu hyvälle. Piste.

Saan haaveilla, saan innostua, saan onnistua!

Tuumailee
Niina :)

Ps. Mistä onnistumisesta Sinä olet iloinnut viimeksi?

Oivalsin, että arkisistakin onnistumisista saa ja kannattaa iloita -
esimerkiksi tänään iloitsin hyvin onnistuneesta makaronilaatikosta! 

Mistä kiukku on tehty?

Mietittyäni tunnereaktioitani ja kiukun syntyä huomaan totuuden piilevän väitteessä, että moni kiukku on lähtöisin siitä, että olemme laiminlyöneet omia perustarpeitamme.

Nälkä. Jano. Väsymys. Kylmyys. Kuumuus. Kipu. Yksinäisyys. Hellyyden puute. Siinä perustarpeita, jotka tulevat minulle ensimmäisenä mieleen.

Silti olemme kiukun tullessa usein syyttävä sormi ojollaan sinne, tänne ja tuonne - vaikka usein syytä olisi katsoa ensiksi peiliin. Reagoimme herkemmin, jopa ylireagoimme, jos esimerkiksi olemme väsyneitä, nälkäisiä tai kipeitä.

Onko se maailmanloppu, jos lapsi on leikkiessään saanut aikaan kaaoksen? Maitomuki kaatui pöytään? Jos bussi on myöhässä 10 minuuttia? Jos tärkeän asian puitteissa ei vastata heti puhelimeen? Jos epäonnistun jossakin tehtävässä? Ja sekin vielä, kun ärrrrrsyttää suunnattomasti se, kun miehen likaisia sukkia tuntuu löytyvän joka huoneesta!

Mitä jos henkäisisinkin kiukun yllättäessä syvään ja miettisin ennen normaalia reaktiota ja tunnepurkausta: olenko kireä todella tuon tapahtuneen vuoksi vai olisiko sittenkin taustalla jotain huollettavaa omiin perustarpeisiin liittyen?

Miksi oikeastaan kiukkuan?

Esimerkiksi oman nälän oivallettuani suhtautuminen tapahtumiin voi muuttua suurestikin. Hyväksyn, että olen nälkäinen ja siksi kiukkuinen. Kun syön ja olen ravittu, minun on helpompi todeta, että näin nyt vain pääsi käymään - kiukkukohtauksen sijaan.

Kun perustarpeet ovat kunnossa, elämä maistuu paremmalle ja näyttäytyy positiivisempana.

Tuumailee
Niina :)

Ps. Pidätkö Sinä riittävästi huolta perustarpeistasi?

Oivalsin, että perustarpeiden, kuten janon tyydyttäminen on tärkeää.
Lienee poikakin sen oivalsi ja halusi ennakoida, sillä pyysi minua sohvalle lepäämään ja toi minulle maitolasillisen... ;)

Suurin toiveeni

Pikku Kakkosessa kysyttiin jokunen aika sitten, että mikä on suurin toiveesi ja pyydettiin piirtämään se.

Ajatuksia herättävä kysymys! Mikä on sinun suurin toiveesi?

Lapset osasivat heti vastata kysymykseen: toinen toivoi suklaata, toinen jäätelöä!

Kukaan ei voi tulla sanomaan miten tähän kysymykseen tulisi vastata. Ei ole oikeaa eikä väärää vastausta.

Hauskinta tässä on kuulostella omia ajatuksiaan ja syvintä sisintään. Mikä on suurin toiveeni? - Menestyvä oma yritys, taloudellinen vapaus ja velattomuus, matkustelu, oma sekä rakkaimpien terveys ja hyvinvointi, vauva? Kiinteä kroppa? Vai helpottaisiko oloani juuri nyt ja tänään halaus tai kauniit, kannustavat sanat? Auttaisiko piparkakut tai karkkipussi?

Mielikuvamatkailu ja haaveilu on virkistävää. Ja herättävääkin. Haluanko todella sitä, tätä tai tuota? Josko minulla onkin jo kaikki mitä tarvitsen? Olemmeko koskaan täysin tyytyväisiä? Haluammeko aina jotakin lisää?

Tästä kaikesta herää yhä lisää kysymyksiä: Minkä asioiden eteen olen todella halukas ja valmis tekemään töitä? Vai odotanko vain että asiat tapahtuvat itsestään - jos vain oikein kovasti toivon, niin toiveet toteutuvat?

Toiveitaan tuumaillen
Niina :)

ps. Mikä on Sinun suurin toiveesi juuri nyt?

Oivalsin, että pienten toiveiden toteutuminen voi tuoda suuren ilon
- kuten piparkakkujen paistaminen maaliskuussa!

Kiitollisuudesta ja elämän tärkeyksistä

Muutama päivä sitten koimme suurta huolta ja hätää kaksivuotiaan tyttäremme saadessa aivotärähdyksen.

Se tunne, kun oma lapsi kertoo itkien ja vaikeroiden kuinka sattuu...

Se tunne, kun oma lapsi väsähtää syliin itkien eikä jaksa vastata kysymyksiin eikä virkoa herättelyistä huolimatta...

Epätoivo. Avuttomuus. Menettämisen pelko. Paniikki. Suru. Huoli. Rakkaus.

Selvisimme onneksi säikähdyksellä ja yön yli tarkkailulla sairaalan lastenosastolla. Enkeleille kiitos!

Sanoinkuvailematonta on tämä tapahtuneen jälkeinen helpotuksen ja kiitollisuuden tunne. Liikutun yhä miettiessäni hetkeä, kun aamulla sain todeta kaiken olevan hyvin! Liikutun katsellessani lasten leikkiä, jutustelua... Näitä rakkaita ei saa viedä minulta pois!!!

Edes oma tai puolison sairastuminen ei ole seisauttanut näin! Edellä mainitut sairastumiset sattuvat sydämeen lujaa, mutta lasten ollessa kyseessä nämä tunteet kertautuvat varmaan sadalla!

Minulla on kiitollisuuspäiväkirja, johon kirjaan päivittäin viisi asiaa joista olen kiitollinen ja erityisen iloinen. Totesin tuon tapahtuneen jälkeen, että minun elämäni TOP5 kiitollisuuden aiheet ovat poikamme Joakim, tyttäremme Nea, mieheni Jari, terveys / hyvinvointi sekä rakkaus.

Vein ajatusta hieman pidemmälle... Mitä ottaisin mukaani autiolle saarelle, jos saisin ottaa mukaani vain viisi asiaa?

Listani ei paljoa muuttunut: Ottaisin mukaani lapset, miehen, ruokaa sekä suurensuuren viltin, lämmikkeeksi ja suojaksi. Tarvitsisinko edes muuta? Hmm...

Kiitollisena rakkaistaan
Niina :)

Ps. Mitkä asiat ovat Sinulle kaikkein tärkeintä maailmassa?

Oivalsin sen, mikä elämässäni on OIKEASTI tärkeää...

Itsen kuuntelua

"Itsensä hyväksyminen ja arvostaminen juuri tässä ja nyt on avain myönteisiin muutoksiin kaikilla elämäsi alueilla." - Louise L. Hay

Viisaita sanoja.

Juuri tänään minua puhuttelee tuo lause, sillä olen hieman alavireinen. Päätin, että kuuntelen itseäni ja tuntemuksiani tarkoin. Lempeästi, hyväksyen negatiivisetkin tuntemukset.

Negatiiviset tunteet kuuluvat osaksi elämää. Pettymykset, surut, menetykset. Kaikilla meillä on tapamme kohdata nämä elämän erilaiset haasteet.

Juuri nyt työstän pettymystä. Annan tunteiden tulla, sellaisenaan. Kipeinä, ahdistavinakin. Näiden tällaisten tunteiden tullessa pintaan vetäydyn. Käsittelen asioita yksin. Se on minulle ominainen tapa toimia.

Kirjoittaminen on minulle oiva tapa kanavoida tunteitani. Tapa purkaa sitä ajatustulvaa mikä päässäni virtaa. Osaksi siitä syystä tämä blogikin. Tunteita työstämällä pääsen eteenpäin.

Tiedostan alavireeni - nyt en ole parhaimmillani. Tunnistan taustalla olevan tunteen - pettymyksen. Hyväksyn tapahtuneen - näin nyt pääsi käymään. Hyväksyn, että tähän en voi vaikuttaa - tapahtunut mikä tapahtunut. Hyväksyn, että asiat eivät aina tapahdu niin kuin haluan tai toivon. Hyväksyn sen, että minusta tuntuu pahalle.

Sallin nämä tunteet ja otan vastaan viestit joita itseä kuuntelemalla saan:
- koska minusta tuntuu näin pahalle, olen entistä varmempi, että tämä on tärkeä asia minulle ja sellainen asia mitä todella haluan (eli pää pystyyn ja uusi yritys!)
- tänään voin tehdä vain sen mihin voimavarani riittävät
- saan ottaa aikaa itselle ja tunteilleni
- keskittymällä asioihin jotka helpottavat oloani vireystilani nousee

Tänään oloani helpottavat kirjoittamisen lisäksi perheen kanssa oleilu, ulkoilu, päiväunet ja hyvä ruoka.

Tuumailee
Niina :)


Ps. Millaisia asioita ja tuntemuksia Sinä olet havainnut tänään itseäsi kuuntelemalla?

Oivalsin, että juuri tänään tarvitsen lepoa ja aikaa itselle
- kissasta mallia ottaen