Mistä kiukku on tehty?

Mietittyäni tunnereaktioitani ja kiukun syntyä huomaan totuuden piilevän väitteessä, että moni kiukku on lähtöisin siitä, että olemme laiminlyöneet omia perustarpeitamme.

Nälkä. Jano. Väsymys. Kylmyys. Kuumuus. Kipu. Yksinäisyys. Hellyyden puute. Siinä perustarpeita, jotka tulevat minulle ensimmäisenä mieleen.

Silti olemme kiukun tullessa usein syyttävä sormi ojollaan sinne, tänne ja tuonne - vaikka usein syytä olisi katsoa ensiksi peiliin. Reagoimme herkemmin, jopa ylireagoimme, jos esimerkiksi olemme väsyneitä, nälkäisiä tai kipeitä.

Onko se maailmanloppu, jos lapsi on leikkiessään saanut aikaan kaaoksen? Maitomuki kaatui pöytään? Jos bussi on myöhässä 10 minuuttia? Jos tärkeän asian puitteissa ei vastata heti puhelimeen? Jos epäonnistun jossakin tehtävässä? Ja sekin vielä, kun ärrrrrsyttää suunnattomasti se, kun miehen likaisia sukkia tuntuu löytyvän joka huoneesta!

Mitä jos henkäisisinkin kiukun yllättäessä syvään ja miettisin ennen normaalia reaktiota ja tunnepurkausta: olenko kireä todella tuon tapahtuneen vuoksi vai olisiko sittenkin taustalla jotain huollettavaa omiin perustarpeisiin liittyen?

Miksi oikeastaan kiukkuan?

Esimerkiksi oman nälän oivallettuani suhtautuminen tapahtumiin voi muuttua suurestikin. Hyväksyn, että olen nälkäinen ja siksi kiukkuinen. Kun syön ja olen ravittu, minun on helpompi todeta, että näin nyt vain pääsi käymään - kiukkukohtauksen sijaan.

Kun perustarpeet ovat kunnossa, elämä maistuu paremmalle ja näyttäytyy positiivisempana.

Tuumailee
Niina :)

Ps. Pidätkö Sinä riittävästi huolta perustarpeistasi?

Oivalsin, että perustarpeiden, kuten janon tyydyttäminen on tärkeää.
Lienee poikakin sen oivalsi ja halusi ennakoida, sillä pyysi minua sohvalle lepäämään ja toi minulle maitolasillisen... ;)