sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Niina testaa: Tärinää ja hikeä!!!

No tänään pääsin sellaselle tunnille, mikä on mulle JUST omiaan: Piloxing!!! 

"Piloxing® on Pilatesta, nyrkkeilyä ja tanssia yhdistävä intensiivinen ryhmäliikuntalaji. Musiikki on menevää, europoppimaista. Mukana vauhdikkaita nyrkkeilysarjoja, staattisia pitoja ja lyhyitä, helppoja tanssisarjoja. Sisältää myös hyppyjä."

Tähtäsin kansalaisopiston piloxing -tunneille jo vuosi sitten, mutta tuolloin fysioterapeutin ohjeistuksesta jouduin lykkäämään tämän harrastuksen aloitusta (selkävaiva). Nyt pääsin ilmoittautumaan kurssille viimein loppuvuodesta ja tänään kävin kevätkauden ensimmäisellä tunnilla.

Tunti alkoi lämmittelyllä, jossa huomasin yläselkäni jo rutisevan mallikkaasti. Lupaava alku siis - liikettä rankaan!

Syke nousi hyvin nyrkkien heiluessa ja musiikin rytmi vei mukanaan. Askelkuviot olivat helppoja, mutta tehokkaita. Hyvin pian reidet alkoivatkin huutaa hoosiannaa ja miltei pidättelin omaa tuskanhuutoani - tehokasta!!! Jo puolivälissä tuntia alkoivat jalat tutista ja mietin liekkö kotiin kävellä kykenen... Välillä teki mieli luovuttaa, mutta jumankauta - selvisin!

Reisien lisäksi kädet saivat hyvää treeniä. Laji on hyvin kokonaisvaltaisesti kroppaa treenaava. Toivottavasti pääsen kokeilemaan lajia vielä lisäpainojen kanssa. Osalla tunnilla olijoista oli jo piloxing-lisäpainot käsissään. 

Yllättyin kuinka hyvin jaksoin tunnilla mukana - edellinen hikijumppa / ryhmäliikuntatunti jolle osallistuin taisi olla vuodelta 2011? Muutenkin kuntoiluni on jäänyt monesta syystä lasten kanssa puuhailuun sekä jooga, sauvakävely, uinti -tasolle, joten tämä oli oikein virkistävää vaihtelua ja uusi säpäkkä lisä liikkumisiini.

Nyt muistin jälleen mitä iloa ryhmäliikunta tuokaan: Se tekemisen meininki. Se musiikin huuma, rytmi joka vie mukanaan. Se näky, kun iso ryhmä liikkuu samaan tahtiin, samoin tavoittein, päättäväisenä. Onneksi tätä hupia jatkuu aina sunnuntaisin läpi koko kevään!

Huomioitavaa omalla kohdallani: Lankku ei suju vielä oikein. Selkä ja "korsetti" väsyi nopeasti ja jouduin ottamaan polvet tueksi. Se vähän jäi kaivelemaan... Joten tässä oma kehittämiskohta nro 1. Ja toisekseen hyppiminen - niin kivaa kuin se onkin, jouduin todella keskittymään syviin lihaksiin, lantionpohjan lihaksiin, jottei pissat tulisi housuun... :D 



PUUUH!!! HIKI!!! TÄRINÄ!!! Piloxing - Tehokasta hikijumppaa!

Mutta yhteevetona: aiiiiivan ihana uusi harrastus minulla! Nyt tunnin jälkeen olen niiiiiiin puhki. Tärisevä ja hikinen. Ja koukussa kertalaakista!

Piloxing-huumassa, voittajafiiliksissä
Niina :)


Ps. Mikä saa Sinussa voittajafiilikset aikaan?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksestasi! :)