Olen ollut synnytyspelkopolin asiakas jokaisessa raskaudessa - tämä nyt kolmas kerta. Aina keksin jotain uutta pelättävää tästä tilanteesta, jota ei voi ennalta suunnitella tai käsikirjoittaa, hallita...
Voiko omia pelkotiloja kuitenkin hallita?
Kuinka se käytännössä onnistuu?
Pelkopolikeskustelujen lisäksi olen käsitellyt ja työstänyt asiaa itsenäisesti seuraavalla tapaa:
1. Mitä oikeastaan pelkään? Mikä uskomus pelon taustalla on?
2. Onko se totta? Mistä tiedän sen varmasti?
3. Onko mahdollista, että kokemukseni olisikin tällä kertaa toisenlainen? Voisiko tällä kertaa asiat mennä toisin, paremmin?
4. Mitä tapahtuisi ihanteellisimmillaan?
5. Onko se mahdollista?
6. Kuinka voin itse edesauttaa mieluisan kokemuksen syntyyn? Voiko joku auttaa minua?
7. Haluanko itse todella asennoitua ja toimia toisin? Olenko todella valmis päästämään irti pelostani?
8. Mitä olen valmis tekemään ensimmäiseksi asian eteen?
Heti helpottaa mieltä, kun tosissaan seisahdun miettimään - sen sijaan kuin jankkaan ja kiroan mielessäni, kuinka taatusti tälläkin kertaa kaikki menee pieleen... en ennätä saada kunnollista kipulääkitystä... synnytys on yksi painajainen, maanpäällinen helvetti...
Se, että herää pienikin toiveen pilkahdus siitä, että kaikki voikin mennä hyvin, tuntuu lohdulliselle. Sitä tunnetta vaalien...
Kyllä kaikki järjestyy. Luotan itseeni. Luotan ammattilaisten apuun. Selviydyn tästäkin. Teen parhaani ja se riittää.
Itseään tulevaan koitokseen psyykaten ja tsempaten, luottavaisin mielin,
Niina :)
Niina :)
Ps. Oletko Sinä valmis päästämään irti peloistasi?
 |
| Rv 36+2 ja möhömahani mun |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi! :)