Läsnäolon harjoittelua

Nyt sitä harjoitellaan taas toden teolla - läsnäoloa ja hetkessä elämistä.

Olen sairaslomalla - lääkärin määräyksestä mahdollisimman paljon levossa ja kaikkea rasitusta välttäen. Sairaslomaa on takana nyt kuukausi (rv13 lähtien) ja edessä ainakin toinen mokoma. Riskiraskaus: verenvuoto, hematooma istukassa, istukan osittainen irtoaminen. Riskiraskaudeksi tämä luokiteltu myös edellisen haasteellisen raskauden ja ennenaikaisen synnytyksen sekä perussairauteni vuoksi.

Tuttua tämä lepäily jo minulle, mutta silti niin vaikeaa välillä... Tekisi mieli reippailla, uida, pyöräillä jne. Mutta ei sitten. Edellisessä raskaudessa 2010 tosiaan lepäsin rv23 lähtien. Riskiraskaus oli tuokin ja tyttö syntyi vain kk etuajassa - lepo auttoi. Uskon kehittäneeni tekevää luonnettani rutkasti tuona aikana.

Viime vuonna hyppäsin työelämästä opintovapaan turvin. Tuota hyppäystä edelsi kuukauden sairasloma. Sairastuin krooniseen suolistosairauteen ja vuosi meni saada suolisto kuntoon. Lepäsin, mietin elämääni ja arvojani uusiksi. Se oli kova koulu, mutta opin tuosta kokemuksesta erittäin paljon. Sairastuminen herätti minut. Keskityin perheeseeni ja huomasin, mikä on minulle oikeasti tärkeää ja mikä saa minut voimaan hyvin. Tein vain niitä asioita, joihin todella halusin aikaani ja voimavarojani käyttää. Opiskelin ja tein työtä freelancerina. Oivalsin, mitä tarvitsen ollakseni onnellinen.

Noh. Tämä irtiotto ei näemmä riittänyt ja jälleen henkistä kanttiani koetellaan. Joku mahti tuntuu haluavan minun seisahtuvan jälleen. En ymmärrä. Olen karsinut elämästä paljon ja oppinut keskittymään paremmin hetkeen, yhteen asiaan kerrallaan jne. Olen hidastanut tähän asti kovin hektistä elämäntyyliäni PALJON. Toki harjoiteltavaakin vielä riittää. Uskoakseni koskaan ei ole täysin valmis. Itsen kehittäminen ja henkinen kasvu on loputon koulu.

Silti päässäni pyörii kysymys: Miksi? Miksi vapauttani näin rajoitetaan? Mitä minun tulisi ottaa opiksi? Toimeliaisuus on osa perusluonnettani - ei kai minun nyt täysin odoteta muuttuvan ja seisahtuvan? Mitä minusta oikein halutaan??? Kaikella on tarkoituksensa. Mikä helkkarin tarkoitus tällä nyt on? Mikämikämikä???

Sanotaan, että meitä koetellaan niin kauan kunnes otamme opiksi. Ja oivallamme jotakin. Sitä oivallusta odotellessa... Minulla on kyllä pieni aavistus jo. Joten oikealla tiellä ollaan... ;)

Oivalluksen äärellä,

Niina :)

Ps. Mitä Sinä olet oppinut ja oivaltanut kohtaamistasi haasteista?

Elämän pyöritystä... Välillä pää pyörällä tästä kaikesta.